perjantai 29. elokuuta 2014

Temppurata

Hei kaikki! Omistajani ja heidän kaveri tekivät minulle temppuradan. Siinä piti hypätä este, kävellä ja seistä kauniisti, sekä antaa tassua. Olihan se kivaa. Yleisönä toimi emäntä ja kaverin äiti. Noh... olihan yleisöä pakko päästä heti tervehtimään, mutta kyllä esitys sujui hyvin nuuskutusten jälkeen.

"Hyppy!"

"Mitäs teen seuraavaksi?"



Laiturilla lepäilyä.

Venyttelyä unien jälkeen.



sunnuntai 10. elokuuta 2014

Uusi koirakaveri

Minulla oli eilen oikein hauska päivä. Pääsin tutustumaan toiseen koiraan ja meistä tuli hyvät kaverit. Ensin olin vähä ihmeissäni ja haukuin koiralle. Pian kuitenkin hetken tutustumisen jälkeen leikimme jo riehakkasti pihalla ja kävimme yhdessä uimassakin. Uinnista ei valitettavasti ole kuvia.

                                                     

Leikkihetki
 Ja leikin jälkeen levätään ja nauretaan

                                               Leikki jatkuu entistä villinpänä

                                  
"Ylös siitä"



Sen jälkeen kyllä väsytti! Toivottavasti nähdään vielä uudelleenkin.